perjantai 18. joulukuuta 2015

14. Uimolan savusauna

Uimolan savusaunassa on pitänyt käydä jo vuosikausia. Monesti on tullut ajettua valtatie kuutosta ohitse ja mietittyä, pitäisikö pyörähtää katsomassa minkälainen paikka on.

Kesän yleiset vuorot olivat ja menivät. Nyt joulun alla tuli tieto että Pulkkisen Kari lämmittää saunan tänä vuonna vielä kerran. Puhuin kaverin mukaan ja lähdettiin tutustumaan paikkaan.

Koko syksy on ollut melko lumetonta ja lämmintä. Savusaunapäivänä kuitenkin satoi Lappeenrannassa alijäähtynyttä vettä, joka jäädytti auton ikkunat ja teki tiet hyvin liukkaiksi. Jo heti alkumatkasta oli ensimmäiset siniset valot pysäyttämässä liikennettä - onneksi vastaantulijoiden kaistalla.

Joutsenoa lähestyessä alkoi vesisade muuttua lumeksi ja Imatran jälkeen maisema oli jo hyvin talvinen. Saunalle ei ollut pitkä matka kuutostieltä ja ikävänä lieveilmiönä kuului saunalle saakka kuinka aura-autot höyläsivät uutta lunta ahkerasti, meidän nautiskellessa saunomisesta.

Viimeinen mäki saunalle oli jyrkkä, mutta luotimme nelivetoon ja ajoimme perille saakka. Pimeässä näkyi ulkotulia, myrskylyhtyjä ja useita rakennuksia. Hetken päästä itse "saunamajuri" saapuikin paikalle opastamaan pukutiloihin, yms. käytännön asioita. Vaatteidenvaihtotilana toimi perinteinen rantasauna. Tupa oli naisille ja itse sauna miehille. Saunassa oli tulet, joten uimahousujen vaihto sujui mukavasti lämpimässä.

Koko alue oli täysin sähkötön ja valoa tuli ainoastaan ulkotulista, myrskylyhdyistä ja kävijöiden omista taskulampuista. Pihalta löytyi lämmin kylpypalju. Paljussa istuskelu pimeässä, tiheässä lumisateessa, oli todella mukavaa ja rentouttavaa. Rantaan oli avattu avanto, mutta vettä oli vain puoli metriä. Avannontekijä oli tippunut heikon jääkannen läpi useasti, joten avantoa ei voinut tehdä kauemmaksi kuin aivan rantaveteen. Jäähileiden seassa pystyi aivan hyvin uimaan käsipohjaa, sen ajan mitä +1 asteisessa vedessä jaksaa viihtyä.

Itse savusauna on hirrestä tehty 6 kulmainen rakennus, jossa kiuas on keskellä ja laude kiertää kiuasta puolikkaan saunan verran. Alhaalla on parit penkit ja vadit peseytymistä varten. Tällä kertaa oli lämpimästä pesuvedestä pulaa, joten loppuhiki piti huuhdella pois avannossa.
Saunaan toi valoa ja tunnelmaa kaksi mysrkylyhtyä ikkunoiden ulkopuolella. Kiuas oli iso ja kukkuroillaan kiviä. Sitä oli jouduttu, ulkoilman kylmyydestä johtuen, lämmittämään jo edellisenä iltana. Siksi olikin harmi että koko illan aikana saunojia oli vain noin 12 henkilön verran. Toisaalta hyvä - mahtui lauteilla paremmin.

Löylyt oli juuri niin mahtavat kuin Suomen toiseksi parhaaksi savusaunaksi valitussa saunassa pitää ollakin. Lauteilla oli vinot laudat, joihin sai nojattua mukavasti kun nosti jalat kiukaan ympäri kiertävälle jalkapuulle. Alkuvaiheessa lauteet ja selkänojat tosin oli niin kuumat että piti hakea ulkoa istuinalunen, joita onneksi löytyi laatikosta oven vierestä.

Kiireessä lähtiessä olin unohtanut ottaa mukaan juomavettä, eikä sellaista saunalla ollut tarjolla missään. Hetken saunomisen jälkeen alkoikin päätä särkeä ja tuli huono olo. Onneksi kaveriltani löytyi autosta vettä ja muutaman desin jälkeen alkoi olo helpottaa.
Löylyihin löytyi mukava rytmi kun kävi ensin saunassa, sitten avannossa, seuraavaksi paljuun. Rauhallisen kelluskelun jälkeen avannon kautta hetkeksi ulos jäähdyttelemään, kunnes taas saunaan. Ja taas sama kierto uudelleen. Näin toimien kului saunalla useampi tunti.

Lopuksi kunnon lämpö päälle, loppupesut avannossa ja pukeutumaan. Pihakeittiössä oli tarjolla kahvia ja pullaa. Saunan omistajan kanssa tuli höpöteltyä pitempikin tovi, kunnes kello alkoi tulla sen verran paljon, että piti suunnata kotimatkalle. Paluumatkalla kävimme vielä Imatran Nesteellä kahvilla.

Uimolan saunasessio oli todella mukava kokonaisuus, jonka teki kova lumi/räntäsade, sähkövalojen puuttuminen, pimeys, palju, avanto, hyvä seura ja tietysti itse sauna. Ja koko paketti 6 euron hintaan.

Päivitin samalla blogin taustakuvaksi kuvan Uimolan saunalta. Kiitos kuvasta ja kuvankäsittelystä Kari Qvistille.

perjantai 4. joulukuuta 2015

13. Karhusjärven erän päärakennuksen sauna

Koska savusauna vaatii aina puolen päivän lämmityksen, on päärakennukseen rakennettu myös jatkuvalämmitteinen sauna. Sauna on juuri remontoitu. Kiuasta ruokitaan pukuhuoneen puolelta ja peseytyminen hoidetaan perinteisellä vati-menetelmällä. Lauteet on valmistettu kakkosvitosesta ja rosteriputkesta. Kestää rankemmatkin löylyttelijät.
Tällä kertaa kiuas antoi riittävästi löylyä. Usein nämä kiukaat, joissa on integroitu vesipata, eivät lämpene tarpeeksi. Varsinkaan silloin kun kylmää vettä lisätään pataan kesken löylyttelyjen.

Sauna sijaitsee siis päärakennuksessa, joka sisältää myös keittiön sekä suuren tuvan. Tupaa hallitsee valtava avotakka ja lisälämpöä saa kamiinasta sekä puulämmitteisestä hellasta. Joku oli lämmitänytkin tuvan niin kuumaksi että loppuillasta pidimme ovea auki - että tuvan ja saunan välillä huomaisi edes jonkinlaisen lämpötilaeron.

Edellisvuonna joku toi paikalle kinkun, joka loppui heti alkuunsa. Tällä kertaa kinkkuja oli kaksi ja lisäksi hirmuinen määrä perunoita, porkkanoita, jouluisia laatikoita ja muuta ruokaa. Itse leivoin aamupäivällä parit leivät ja vein ne tarjolle. Jälkiruoaksi löytyi monenlaisia kakkuja. Nälkä ei ainakaan jäänyt - eikä jano.

Saunaporukassa on monenlaista muusikkoa, joista kasaantui hieno bändi. Klarinetilla, rummuilla ja kosketinsoittimella saa jammailtua mukavasti. Välillä klarinetti vaihtui saksofoniin ja sen jälkeen kitaraan. Kerrassaan mukavat pikkujoulut.

12. Karhusjärven erän savusauna

Tänään satoi paljon vettä, lumesta ei ollut tietoakaan ja tuuli lähes myrskylukemia. Sää oli sopivan kurja perinteiselle Karhusjärven savusaunalle.
Myllysaaren saunaporukka on varannut Karhusjärven erän savusaunan perinteisesti 1-2 kertaa vuodessa. Sauna sijaitsee lähellä Alttarkalliota - keskellä metsää. Kallioiselta alueelta löytyy metsästyksessä tarvittavia lihankäsittelytiloja, grillikota, nuotiopaikka, päärakennus ja tietenkin savusauna. Kirjoittelen päärakennuksesta enemmän seuraavan saunan yhteydessä - keskitytään nyt itse savusaunaan.

Savusauna sijaitsee pienen tekolammen rannalla. Sauna on tiettävästi palanut ainakin kerran ja on tehty vanhasta riihestä. Matalan oviaukon edustalla on terassi ja penkit vilvoitteluun. Kylmävetiseen lampeen pääsee laiturilta tai viereisiä portaita pitkin.
Saunaan mentäessä pitää olla näyrä - tai kovapäinen. Ovi on tosiaankin matala. Sisälle astuessa huomio kiinnittyy ensin massiiviseen kiukaaseen, joka vie saunan pinta-alasta neljänneksen. Toisen neljänneksen vie parvi, jonka reunoille on asetettu penkit saunojia varten. Lauteille kipuaminen vaatii akrobatiaa, koska parven keskiosassa on suuri puinen kaukalo, josta löylyvettä voi ammentaa. Toiselle puolelle parvea täytyy kivuta kaukalon yli. Parven reunamia kiertäville penkeille mahtuu samaan aikaan istumaan 10-12 ukkoa. Pieniä naisia ehkä useampi ja sekasaunaan todennäköisesti vielä enemmän.

Koska kiuas on suuri ja savusaunan kiukaaseen pitäisi vettä kaataa mielellään aina yhteen paikkaan (jotta vesi valuu syvälle kiukaan uumeniin ja antaa pehmeämmmät löylyt), on meitä kismittänyt aina löylykauhojen lyhyet varret. Tällä kertaa Pertti oli hankkinut metrin pituisella varrella varustetun kauhan ja lahjoitimme sen saunan käyttöön. Pitkällä varrella vettä sai kipattua kiukaan toisellekin reunalle ja tällä kertaa kiuas oli lämmitetty hyvin - ei tikkuillut ja löylyä riitti tuntikausia.

Saunomisesta teki vielä tunnelmallisempaa kova myrskytuuli, salamat ja sade. Kova tuuli nimittäin aiheutti pitkän sähkökatkoksen, jonka johdosta saunasta ja päärakennuksesta hävisi valot. Saunan lauteilla ei nähnyt todellakaan mitään, mutta käsikopelolla löytyi löylykauha ja saunominen saattoi jatkua. Ulkona oli onneksi sen verran hämärää, että laituri löytyi ja uimassa näki käydä.

Välillä kävimme päärakennuksessa toisessa saunassa, syömässä kinkkua ja palasimme takaisin savusaunalle jatkamaan nautiskelua. Jossain vaiheessa sähkötkin palasivat, sitä ennen saunoimme mm. taskulampun valossa.

torstai 3. joulukuuta 2015

11. Lappeenrannan uimahallin pieni sauna

Tänään tuli pistäydyttyä uimahallissa ja luonnollisesti sen saunassa. Lappeenrannan uimahallissa on 2 saunaa. Koska ne ovat erikokoisia ja löylyiltään erilaisia, voi niistä kirjata kaksi merkintää blokiinkin. Uimahallissa on myös höyrysauna, mutta sellaisia en laske saunoiksi lainkaan, enkä hyväksy niitä blogiinkaan.

Molemmat saunat olivat lämpiminä mutta blogin vuoksi tuli valittua vaihteeksi pienempi niistä. Pienempi sauna on alunperin kaiketi suunniteltu kuumempia löylyjä tarjoavaksi ja isompi miedommaksi. Yllättäen, säästösyistä, saunoja lämmitellään miten sattuu ja vain ruuhkaisimpaan aikaan ovat molemmat yhtäaikaa lämpiminä.

Pienessä saunassa laude kiertää kiuasta, lauteiden alapuoli on muurattu umpeen ja jalat ovat kiukaan tasoa korkeammalla. Tästä syystä lämpöä riittää jaloillekin ja ison kiukaan ansiosta löylyä saa hyvin. Tykkään enemmän tästä pienemmästä saunasta, kuin isommasta.

lauantai 21. marraskuuta 2015

10. Joutsenon veneseuran sauna

Saimaan saunaseuran pikkujoulut, sekä 20-vuotisjuhlat, järjestettiin Joutsenon veneseuran tiloissa; Satamantornissa. Alkuun oli mahdollisuus saunoa ja koska saunojia riitti, huusi kiuas hoosiannaa. Saunan lauteille mahtui vain 6 ukkoa kerrallaan, mutta hieman porrastamalla, kaikki mahtuivat saunomaan.
Reitti uimaan oli hieman huonosti opastettu; uimamahdollisuutta ei teoriassa ollut. Veneiden laskurampista oli kuitenkin hyvä käydä 3-asteisessa vedessä virkistäytymässä, kunhan ensin löysi sinne reitin. Märkä ja kylmä hiekkatie jäädytti jalkapohjat. Ainakaan ei tullut siirryttyä veteen turhan nopeasti löylyistä.
Toisella uintikerralla löytyi suorempi reitti, roskakatoksen takaa ja parkkialueen läpi ;)

Löylyt oli melko riittävät, seura erinomaista, aikaa saunomiseen liian vähän. Tämän epäkohdan korvasi erinomaisen mukavat pikkujoulut.sopivan viralliset, mutta kuitenkin rennot; yhdistihän juhlijoita yksi asia, saunominen.

Teksti sisältää paljon virheitä, johtuen siitä että kirjoitan tablettiin liitetyllä näppäimistöllä, joka ei anna korjata tekstiä vaan kursori muuttuu aina "insert" muotoiseksi ja virheiden korjaus tarkoittaisi lähes koko tekstin kirjoittamista uudelleen.

maanantai 16. marraskuuta 2015

9. Lauritsalan uimahallin sauna

Lappeenrannassa on kaksi uimahallia, Lappeenrannan ja Lauritsalan. Lauritsalan halli on uudempi ja pienempi. Lauritsalan hallissa ja eritoten sen alakerrassa on tullut vietettyä satoja tunteja; seuramme käytössä oli lastenaltaan alapuolella oleva hiostavan kuuma tila, jossa vanhoja kuntosalilaitteita ja patjoja. Säilytimme siellä myös fillareita ja rullia, joiden päällä tuli ajeltua, betoniseinää tuijottaen, tunti jos toinenkin.
Samoissa tiloissa järjestettiin aikoinaan legendaariset Karjalan Triathlonin kuntopiiriharjoitukset, joissa kävin mukana, vaikken seuraan ikinä ole kuulunutkaan. Alkuun ajoin, kelissä kuin kelissä, fillarilla 10km hallille, vaihdettiin lenkkikengät ja juostiin 10km Mustolan sululle ja takaisin. Hallille takaisin päästyä, siirryimme alakertaan tekemään 30 minuutin kuntopiiritreenin ja tämän jälkeen altaaseen uimaan 15-30 minuutiksi. Lopuksi tietysti 10km polkupyöräily pakkasessa takaisin kotiin. 
Joskus kävimme aina aamulla, ennen kouluun menoa, aamu uinnilla. Kilsa-pari uintia heti kuudelta ja päälle sauna, piristi kouluaamua jopa puoleen päivään saakka, kunnes alkoi äärettömän kova väsymys ;)
Hallin kuntosalilla tuli vietettyä paljon vapaa-aikaa, silloin kun elämässä ei muuta ollutkaan kuin koulu ja urheilu.

Pari vuotta sitten uimahalliin tehtiin jälleen isompi remontti, jonka yhteydessä naisten ja miesten puolet vaihdettiin keskenään. Miehiä on käynyt hallissa naisia vähemmän, joten naiset saivat miesten puolen isommat tilat. Pukutilat on asialliset eikä pesutilatkaan häpeä. Lasisen saunanoven takaa paljastuu reunasta kiuas ja saunan pitkälle sivulle rakennettu yksi laude. Lauteille kiivetään kaksia portaita, joista toiset ovat kuin jättiläisen askelmat; tarkoitettu myös istumiseen, jos ylälauteella alkaa tulla liian kuuma.
Tästä saunasta saa yleensä aina hyvät löylyt. Johtuen varmaankin uudesta ja suhteellisen isosta kiukaasta. Aika monilla on tosin nykyään tapana vain istua lauteilla, heittämättä löylyä. Itse kaipaan vanhoja hyviä aikoja, kun ihmisten nahka oli vielä paksumpi ja löylyä kestettiin enemmän. 
Lauritsalassa on hieman ikävä tilanne, jos löyly alkaa tuntua liian kovalta, on käytännössä ainoa vaihtoehto lähteä pois. Alempia lauteita kun ei löydy, tai niille jättiläisen portaille ei kehtaa istua kuin lapset.

Kaikenkaikkiaan mukava saunakokemus. Kliinit tilat ja yleensä rauhallisempi meno, kuin Lappeenrannan uimahallissa.

torstai 12. marraskuuta 2015

8. Kuntokeskus Lehmuksen sauna

Istuin jo lauteilla toista kertaa, kun tuli ahaa elämys; "tästähän saa sulan hattuun" eli merkinnän blogiin.
Lappeenrantalaisten pyöräilyseurojen yhteistreenit alkoivat kuntokeskus Lehmuksella. Aikataulullisista syistä johtuen, en ehtinyt käydä toisissa treeneissä tekemässä ohjelmassa olevaa kyykkytreeniä, joten kysyin Lehmukselta, voisiko ennen spinningtuntia käydä tutustumassa kuntosaliin. Onnistui.
Salilta löytyi tasan yksi pystyräkki, mutta sehän riitti. Alustana oli paksuja kumilaattoja, jotka eivät todellakaan ole tukevin alusta kyykkyjä tehdessä. Kyykyt tuntui pitkästä aikaa hyvältä ja 6x (3 etukyykkyä + 6 takakyykkyä) satsi meni tavoitepainoilla loistavasti läpi - tuntuen jopa hieman kevyeltä.

Päälle pyöräilyseurojen yhteis-spinnintunti, jonka aluksi ajettiin parinkymmenen minuutin nousevatehoinen "kuntotesti" ja päälle 12x (15s täysillä / 45s palautus) -vetoja. Tomahawk pyörät tehomittauksineen ja tehoaluevaloineen, tuntuivat hyvältä keksinnöltä.

Pukutilassa olin epävarma löytyykö täältä saunaa lainkaan. Löytyi. Tilavassa saunassa olisi mahtunut kylpemään 10 ihmistä, mutta harva käytti tilaisuutta hyväkseen. Ne kaksi muuta kun oli poistuneet, pääsin heittelemään löylyä vapaammin. Ihan kiva "sähkösauna".

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

7. Imatran kylpylän yleinen sauna

Samalla fillarireissulla kuin sauna numero 6. tuli testattua myös höyrysauna (josta ei muovisine penkkeineen sen enempää) sekä yleinen miesten sauna.
Saunassa on laatoitetut lauteet eli isot portaat. En tiedä onko joskus kuviteltu että istutaan suoraan laatoilla, mutta nyt laattojen päällä oli epämääräisiä puisia ralleja, joiden väliin jäi 15-20cm tilaa ja jotka eivät tuntuneet pysyvän paikoillaan, vaan valuivat alas laatoitetulta tasolta.
Löylykiulu oli tyhjä, joten täytin sen ja aloin mättää löylyä. Saunassa oli lisäkseni 5 venäläistä. Itänaapurit tuntuvat tykkäävän istua hyvin haaleissa löylyissä, ääneti ja eteensä tuijottaen. Ennenkin on käynyt sama ilmiö, että vähänkin löylyä heittäessä alkaa joukkokato ja kohta saa saunoa yksin. Niin tälläkin kertaa.
Tässä saunassa on joskus ollut kiuas joko sammunut tai rikki. Nyt lämpöä lähti riittävästi. Heittelin kiulun tyhjäksi, tyhjässä saunassa ja lähdin takaisin porealtaisiin kuviokellumaan.

6. Imatran kylpylän privaattisauna

Tänään oli aikoinaan kehittämäni tapahtuma; maastofillarointi Lappeenrannasta Imatran kylpylään. Järjestin tapahtumaa ehkä 5-7 vuotta, kunnes maastofillarointi jäi hetkeksi taka-alalle ja annoin vetovastuun muille. Järjestelyjä tuohon tapahtumaan ei sinänsä kauheasti tarvita; saunan varaus, kyytien järjestäminen ja tietysti ajankohdan päättäminen.

Lähdimme aikoinaan kaverin kanssa ajelemaan retkeilyreittejä Muukosta johonkin suuntaan ja ihmettelimme miten hienoja polkuja reitillä oli. Lämpimänä kesäiltana ajoimme ja ajoimme, kunnes huomasimme olevamme Imatran kylpylällä. Ja takaisinkin piti vielä ajaa... taisimme oikaista osittain teitä pitkin.
Muutama viikko tuon tapauksen jälkeen järjestin ensimmäisen tapahtuman ja ilmeisesti porukka tykkäsi, koska seuraavana syksynä kyseltiin taas kylpyläpyöräilyn ajankohtaa.
Välillä on  paistettu makkaraa ja keitelty nokipannukahveja, mutta todettu että sen jälkeen on yleensä kylmä lähteä jatkamaan matkaa. Välillä maa on ollut sula, kuten tänään, välillä maassa on ollut 5cm lunta. Nykyään ajetaan Joutsenoon huoltoasemalle kahville, siitä vaihtelevia polkuja Lapinsuon "isolle kivelle", jossa pieni evästauko. Matka jatkuu hienoja harjumaisemia. Imatralla pakataan fillarit autoon, kellutaan poreissa pari tuntia ja mennään päätteeksi syömään.
Iso porukkamme on varannut usein yksityissaunan, jotta valtava määrä märkiä ja kuraisia vaatteita mahtuisi jonnekin. Yleisen puolen kaapit on aivan liian pieniä.
Privaattisauna on varustettu isolla Sauna-Sampo merkkisellä kiukaalla, jonka luukku avautuu sähköisesti pesuhuoneen puolelta nappia painamalla. Löylyä on aina saanut vähintään riittävästi. Tällä kertaa kiuas tuntui olevan hieman miedommalla asetuksella, mutta loppulöylyt lähti silti, kunhan kippasi vettä luukusta sisään vadista kaatamalla. Parituntinen meni nopeasti ja välillä tuli testattua yleisenkin puolen saunoja.
Kaikki nautinto, syöminen, poreissa kellunta tai saunominenkin, tuntuu paljon paremmalta kun sen on jollain tavalla fyysisesti ansainnut. Viiden tunnin fillarointi pohjalla, tuntui veden syleily tavallista taivaallisemmalta, eikä saunakaan pahaa tehnyt.

torstai 22. lokakuuta 2015

Väliaikatiedote

Rajun aloituksen jälkeen tuli hieman taukoa sairastelun vuoksi. No, pitänee petrata kohta. Epäilen että projekti vaatii ehkä jonkinlaisia saunaretkiä Pietariin, Tampereelle ja kyläilyjä kavereiden saunavieraaksi että tavoite, 100 saunaa vuodessa, tulee saavutettua. Mutta sehän tämän projektin idea onkin.
Kuten ensimmäisessä päivityksessä kirjoitin, tätä ei saa ottaa liian tosissaan. Saunominen on rauhallista rentoutumista eikä suorittamista!

ps. Saunakertoja tulee toki näitä blogimerkintöjä useampiakin, mutta samaa saunaa ei voi kirjata toista kertaa blogiin. Tänäänkin suuntaan kohti Myllysaarta.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

5. Lappeenranna uimahallin isompi sauna

Tänään tuli pistäydyttyä uimahallissa ja luonnollisesti sen saunassa. Lappeenrannan uimahallissa on 2 saunaa. Koska ne ovat erikokoisia ja löylyiltään erilaisia, voi niistä kirjata kaksi merkintää blokiinkin. Uimahallissa on myös höyrysauna, mutta sellaisia en laske saunoiksi lainkaan, enkä hyväksy niitä blogiinkaan.

Lappeenrannan uimahallin (samassa kaupungissa on myös Lauritsalan uimahalli) isompi sauna oli tällä kertaa sopivan kuuma. Ennen uintia sai parilla kauhallisella hyvät alkulämmöt. Loppulöylyt tuli otettua lähellä sulkemisaikaa, kun suurin osa oli jo poistunut saunasta, joten löylyä kehtasi heittää enemmänkin. Joskus kiuas on sammutettu jo hetkeä ennen hallin sulkemisaikaa, mutta nyt lämpöä lähti hyvin vielä 15 vaille kahdeksan. Johtui varmaan siitä että 20-21 välille jäi altaaseen harjoittelemaan vielä uimaseuroja - jotka tarvitsevat saunaakin lopettaessaan treenit.

Uimaan mennessä tuli käytyä vain isommassa saunassa ja takaisin tullessa oli pieni sauna jo sammutettu, joten on hyvä syy käydä uimahallissa toistamiseenkin - testaamassa se pienempi sauna.

maanantai 19. lokakuuta 2015

4. Hinkan savusauna

Entisessä Joutsenon kunnassa sijaitsee Saimaan saunaseuran (johon itsekin kuulun) savusauna. Sauna lämpiää kesäkaudella yleisölle joka maanantai.
Kesäisin tulee ajettua autolla saunalle, käytyä 1,5h rullaluistelemassa hyvällä pyörätiellä joka kulkee saunan ohi ja kivuttua sen jälkeen saunaan rentoutumaan.
Nyt alkoi olla jo sen verran kylmää ja pimeää että jätimme rullailut väliin ja menimme pelkästään saunomaan. Muistelimme että kohta alkoi olla käsillä viimeinen yleinen vuoro, ennen talvikauden pimeää savusaunatonta aikaa.

Hinkanrannan savusaunalla saunaseuralaiset saunoo 4 eurolla ja ulkopuoliset 6 eurolla. Ei paha. Kiuas on valtava kasa kiviä ja lämpöä todellakin riittää. Täällä ei pihistellä löylyn määrässä, kuten Kotiharjun saunalla, vaan piippuhyllyllä istuessa joutuu useinkin poistumaan löylyistä selkä kyyryssä. Onneksi alempanakin voi istua, joten lämmöstä voi nauttia kevyemminkin.

Saunan edustalta alkaa portaat Saimaan rantaan. Täällä ei ole laituria, joten kylmään veteen mennessä joutuu kahlaamaan että pääsee uintisyvyyteen. Lisäksi joutuu ensin kävelemään portaat alas rantaan. Tämä on ehkä terveydenkin kannalta hyvä, ettei kuumista löylyistä pääse hyppäämään suoraan jääkylmään veteen. Vesi näytti vähän alla 6 astetta. Juuri oikea lämpö, jossa viihtyy vähän aikaa, mutta ei kipristele ihoa vielä liian paljon. Vedestä ylös johtava kaide oli jäässä. Paluumatkalla auton mittari näytti nollaa.

Saunan pihalla on grillikota jossa voi grillata omia makkaroita. Pari Kabanossin karskia tulikin nautiskeltua.

Kotona "kylmä" jäi päälle ja piti istua takkatulen ääreessä varmaan tunti, ennenkuin elimistö alkoi lämmetä. Ehkä vähän väärä järvi/sauna suhde tällä kertaa :)

tiistai 6. lokakuuta 2015

3. Myllysaaren sauna

Myllysaaren sauna on vanha ja perinteikäs yleinen sauna Lappeenrannan Myllysaaressa. Sauna on kerran palanut ja rakennettu uudestaan. Pari vuotta sitten sauna sai taistella olemassaolostaan, kun Lappeenrannan kaupunki päätti myydä kaikki "turhat" kiinteistönsä ja saunan siinä samalla.
Saunan käyttäjät pyysivät itse kaupunginjohtajan lauteille ja ilmeisesti saivat vakuutettua saunan tarpeellisuudesta, koska sauna poistettiin myytävien kohteiden listalta.
Myynti oli toki ehdollisena, eli uuden omistajan olisi pitänyt tarjota yleisiä saunavuoroja tietyn verran kuukaudessa. Se varmasti vaikuttikin monen ostajan päätöksiin. Yleinen, puillalämpiävä sauna  tuskin on kultakaivos - ainakaan kävijöille järkevillä lippujen hinnoilla.

Ehdin saunalle melko hyvissä ajoin. Sauna aukeaa virallisesti klo 16. Itse olin paikalla jo puoli viideltä. Kuten useimmat jatkuvalämmitteisset saunat, löyly on parasta heti ovien auettua. Pidän "neuvostoliittolaisesta" saunan lämmöstä eli sauna saa olla todella kuuma ja vettä heitetään vain vähän.

Sauna on järven rannalla ja talvisin laiturin päädyssä on avanto. Tänään veden lämpö oli 6 astetta, joka alkaa olla lähellä virkistävää. Heitin sauna->uinti->jäähdyttely->sauna kierroksia varmaan kuutisen kappaletta, kunnes hivuttauduin raukeana kotiin syömään.

lauantai 3. lokakuuta 2015

2. Kotiharjun sauna

Oikeastaan tämä sata-saunaa projekti lähti liikkeelle kun googletin Kotiharjun saunasta tietoja ja törmäsin https://satasaunaa.wordpress.com blogiin.

Kotiharjuun lähdimme Myllysaaren saunaporukalla. VR tarjosi halpoja lippuja, joten tartuimme tarjoukseen. Reissu alkoi huonosti. Edellisenä yönä riehunut Valio-myrsky oli katkaissut junayhteyden Joensuusta Lappeenrantaan, joten jouduimme matkustamaan Kouvolaan bussilla.
Tapansa mukaan VR:n tiedotus oli niukkaa ja jokainen sai itse selvitellä miten jatkoyhteydet Kouvolasta Helsinkiin lähtee.

Meillä ei onneksi ollut kiire, joten 1,5h odottelu Kouvolan asemaravintolassa ei haitannut mitään. Lopulta pääsimme perille ja heti alkajaisiksi syömään Vltava-ravintolaan, joka sijaitsee aivan juna-aseman vieressä.
Vatsat täynnä, aloitimme kävelyn kohti Kalliota ja Kotiharjua. Keli oli lokakuiseksi todella hieno ja lämmin.

Olin käynyt Kotiharjun saunassa kerran aiemmin. Jonkin messureissun jälkeen. Silloinen kokemus oli hieman huono; hikinen, tupaten täyteen pakattu pukuhuone, huonot löylyt, jne... Tällä kertaa kokemus oli täysin erilainen. Sauna aukesi klo 14 ja olimme perillä jotakuinkin 14:45. Kiuas ei siis ollut ehtinyt jäähtyä liikaa. Kotiharjun saunassa on kertalämmitteinen puukiuas ja parhaat löylyt tulee heti saunan avauduttua. Paikallisetkin kertoivat löylyjen muuttuvan muutaman tunnin saunomisen jälkeen liian kosteiksi. Jos tuolloin haluaa löylyä, tarkoittaa se polttavan kuumaa höyryä. Ei sellaista luihin ja ytimiin tunkevaa lämpöä, kuin heti iltapäivästä.

Kotiharjun saunassa on betonista valetut "kulmalauteet" eli aivan kuin auditoriossa istuisi. Lisäksi vielä hieman korkeammalla oleva "piippuhylly", jossa selkä suorana istuessa, pää osui kattoon. Ulosmenijät kysyivät piippuhyllyltä heitetäänkö löylyä ja aina kun siellä istuin, annoin myöntävän vastauksen. Löylyä pystyi kaatamaan kiukaalle joko avaamalla hetkeksi vesihanaa, jonka putki meni kiukaan sisään tai perinteiseen tapaan kauhalla. Kauhalla annosteltuna löyly ampui ylälauteelle välittömästi ja kuumana, kun taas hanalla annosteltuna pehmeämmin. Hanasta vettä laskiessa antoi äänitehoste (kova kohina) odotuksia kovemmastakin löylystä - mikä oli harhaa.

Sisään maksoi 12 euroa ja ovensuussa oli pakastin, jonne sai laittaa omia saunajuomiaan jäähtymään. Eteisestä löytyi myös 1-olutta, limsaa ja vettä myytävänä. Jäähdyttely hoitui pukuhuoneen penkeillä ja pöytien ääressä, tai ulkona harjutorin kadun varressa. Paikalla oli muutama muovituoli sekä kivinen pengerrys, jonka päällä valtaosa istui.

Kävin löylyissä ainakin 6 kertaa. Junamme takaisin lähti klo 18:15 joten lopettelimme saunomista viiden jälkeen ja aloitimme metrovaelluksen kohti juna-asemaa. Ydinkeskustassa ehdimme siemaista vielä yhdet oluet ennen raukean kotimatkan alkamista.

perjantai 2. lokakuuta 2015

1. Oma kotisauna

Sadan saunan kiertäminen on hyvä aloittaa omasta kotoa. Niinpä lämmitin saunan, istuin juuri uusimilleni lauteille ja heittelin löylyä.
Saunassani on jo kohta kymmenen vuotta palvellut IKI-kiukaan itse tehty kopio. Kiviä verkon sisään menee 300 kiloa. Kiuas lämpenee alle tunnissa 40 asteeseen, joka riittää saunomisen aloittamiseen. Tuolloin lämpö on matala, mutta kiuas kestää heittää reilusti vettä ja antaa kunnon höyryt.

Toisinaan tulee lämmitettyä kiuasta useampi tunti, 80-90 asteeseen. Tulipesään kun mahtuu 65 senttiset klapit ja ympärillä on paljon kiviä, voi lämmityksen hoitaa huolettomasti. Kiukaan alle voi laittaa tulet, unohtaasen vaikka pariksi tunniksi ja käydä nakkaamassa lisää puita. Jos tuli on päässyt ihan kokonaan sammumaan, voi joutua sen sytyttämään uudelleen, mutta sauna ei ala jäähtyä välittömästi kun tuli sammuu.

Kiukaan päällä roikkuu noin parin litran tilavuuksinen ruukku, jossa on pohjassa reikä. Sinne kun kaataa noin kuusi kauhallista vettä, valuttaa se veden pienenä norona kiukaan ytimeen ja löylystä tulee piiiiiittkä ja kostea.

Saunassa tulee usein luettua. Kyllä. Luettua lehtiä. Lauteille kun laittaa Viipurin rautakaupasta ostetun muotoillun selkänojan, on mukava nauttia lämmöstä ja selailla aikakaus tai viikkolehtiä. Aikakauslehdissä on se ikävä, että ensimmäisten löylyjen jälkeen liimasidos yleensä pettää. Lehtien kanssa pitää myös olla varovainen ettei sotke lauteita painomusteeseen. Tapansa kullakin... :)

torstai 1. lokakuuta 2015

Sata saunaa - vuodessa

Tämä idea on varastettu.

Törmäsin sattumalta https://satasaunaa.wordpress.com blogiin ja aloin pohtia - miksen minäkin.
Elämäni varrella on tullut saunottua sadoissa eri saunoissa eri maiss; Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Thaimaassakin. Joskus suunnittelin kirjaavani niitä jonnekin ylös - vieläkin tekemättä.
Sauna ei ole pelkkä löyly. Sauna on kuin ravintola; ruoka ei aina ole aina ihan superia, mutta ravintolassa maksetaan myös tunnelmasta. Ravintolaruokailuun liittyy usein hyvä - tai huonompikin - seura. Kyse on kokonaisvaltaisesta kokemuksesta.

Sata saunaa vuodessa, kuulostaa sekä mahdolliselta että mahdottomalta. Kun määrän jakaa viikoilla, selviää että joka viikko pitäisi saunoa kahdessa uudessa saunassa. Jossain vaiheessa tulee väkisin viikkoja ettei ehdi kuin omaan kotisaunaan. Saunominen ei ikinä saa olla ryppyotsaista hommaa, joten päätin jo heti tämän projektin alussa, että en pyri kynsin ja hampain pitämään kiinni tavoitteesta. On kuitenkin mielenkiintoista saunoa uusissa paikoissa ja tämä blogi tarjoaa siihen nyt erityisen hyvän syyn.

Alkuun mietin että olisi "reilua" eritellä saunat niinsanottuihin tiloihin. Eli jos uimahallissa on kaksi saunaa lämpimänä, ei niistä saisi kirjata kahta saunaa blogiin. Tarkemmin pohdittuna, nuo saunathan voivat olla erilaisia löylyiltään joten miksei niitä voisi käsitellä erillisinä saunoina. Sen verran puristi olen, että kaikenlaiset infrapuna ja höyrysaunat eivät pääse blogiin - kuin ehkä sivulauseessa. Saunassa pitää olla kiuas, jonne saa heittää vettä.

Olisi hyvä aloittaa projekti kalenterivuoden alussa, mutta kun mottonani on "miksi tehdä jotain huomenna, jos sen voi tehdä jo tänään" ja "jos et tee sitä nyt, tuskin teet ikinä", päätin aloittaa saunojen keräämisen heti.

ps. Kuva olis kiva - varmaankin. Itselle sauna on paikka jossa tittelit - ja usein myös ihmisten nimetkin - unohdetaan. Voi olla vaikea saada kaikista saunoista kuva, joissa ei näkyisi ihmisiä. Joistain saunoista voin ehkä räpsäistä kuvan, mutta en aio ottaa tavaksi.