lauantai 25. kesäkuuta 2016

29. Juhannussavusauna

Sukulaisella ja mökkinaapurilla on parikytä vuotta vanha, vanhoista hirsistä rakennettu savusauna. Saunaa lämmitettiin jo perjantaina, mutta kukaan ei sinne silloin ehtinyt. Lauantaina isäntä lämmitti saunaa vielä lisää ja illalla seitsemän aikaan oli sauna valmiina.
Savusauna on aina savusauna. Toki niitäkin on nähty huonosti lämmitettynä ja silmiä kirvelevin löylyin. Tällä kertaa ei tikkuillut yhtään ja löylyt oli taivaalliset. Kaiken lisäksi kun samana päivänä oli uistimeen tarrannut 10,5 kiloinen hauki, oli sitä hyvä juhlistaa saunalla ja muutamalla oluella.
Sauna on rakennettu 80-luvun säädösten mukaan, melko lähelle rantaa. Pieneltä kuistilta johtaa rantaan kivistä tehdyt askelmat, joita pitkin pääsee rantasaunalle ja sen uimalaiturille. Pihapiirissä on siis kolme saunaa; savusauna, puulla lämpiävä rantasauna ja uudessa päärakennuksessa vielä sähkösauna. Kaikkia, paitsi sähkösaunaa on tullut testattua aiemminkin, mutta tänään ei tehnyt mieli kuin istua savusaunan hämärässä ja muistella hetki aiemmin tapahtunutta taistelua järven kuninkaan, hauen, kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti